Quantcast
Channel: Hopeapeili
Viewing all 739 articles
Browse latest View live

Syyskuu on joulukuu

$
0
0

Ulkona on ollut harvinaisen kaunis ja lämmin syyssää, ja lukuun ottamatta viime viikonlopun piipahdusta kesäkodilla olen istunut sisällä ja kirjoittanut, hyvin usein joulusta. Piparkakkuja en sentään ole paistanut enkä joulumusiikkia kuunnellut, mutta kohta tuodaan joulukoristelaatikot vintiltä. Tip tap vain!

En ole seonnut, mutta teen kirjaa joulusta - hopeapeilimäistä vintage- ja retroharrastajan unelmakirjaa, jossa on paljon kaunista ja kierrätettyä, jotain itse tehtyä ja tietysti myös sinistä ja varmaan sitä lainattuakin! Kirjasta ei oikein vielä voi puhua sen tarkemmin, koska moni asia sen suhteen on vielä avoinna (esimerkiksi sellainen pikkuseikka kuin aikataulu), mutta kova työtahti on yksi selitys blogin rauhalliselle päivitystahdille. Ja kun tiedän riittävästi, aivan varmasti kerron täällä ensimmäiseksi, mistä ja miten kirjan saa käsiinsä.

Niin, toki kirja on selitys myös Instagram-tilini nimelle - sieltähän minut löytää nimellä hopeapeilinjoulu. Sielläkin saa minua mieluusti seurailla, ja linkatkaapa lukijat myös omia instatilejänne vaikka tänne kommenttiboksiin - uusi katseltava on aina tervetullutta.


Maitosuklaa, mintunvihreä

$
0
0
Lämpötila on vielä melkein kesää, mutta valo ja värit ovat syksyn. Miten silloin pukeutua? No, syyskuosisiin kesämallisiin vaatteisiin tietysti.


Tämän 1950- tai 60-luvun puvun ostin kesällä Nuttu-Liinan Aulilta kokonaisen viiden euron hintaan. Se oli liian pieni, mutta saumavaroja löytyi ja kangas on helposti työstettävää puuvillaa - ja kas vain, puvusta tulikin sopiva. Olen käyttänyt sitä paljon, koska sekä malli että kuosi sopivat arkikäyttöön ja tähän vielä-lämpimään vuodenaikaan. Tätä on työmekko parhaimmillaan!

Jotain raikastusta maitokahvinruskea tosin kaipasi, ja valitsin asusteisiin suosikkivärini mintunvihreän. Crimplenejakku, nahkavyö ja muovikorvikset ovat eri-ikäisiä kirppislöytöjä, jotka toimivat saumattomasti yhteen.


Ps. Kun menin hakemaan tytärtä päiväkodista, hän juoksi riemusta kiljuen syliini ja nappasi ensi töikseen korvakorut pois. Onneksi ovat klipsit.

Turkuun tulee vaatelainaamo

$
0
0
Ja tauon jälkeen jotain vähän toisenlaista, nimittäin uutisia. Lastenvaateliike Punaisen Norsun Helena pysäytti minut eilen kaupungilla ja kutsui vaatelainaamon avajaisiin liikkeeseensä tänä iltana. Minulla on kädet täynnä kirjamessujuhlien ja joulukirjan kuvausten järjestämistä, joten en pääse paikalle, mutta haluan jakaa tietoa niille turkulaisille lukijoilleni, joita lainaamotoiminta saattaa kiinnostaa.

Vaatelainaamo on Järvenpään Vaatepuun pop up -projekti, joka toimii Punaisen Norsun tiloissa Forum-korttelissa ainakin huhtikuun loppuun saakka. Valikoimassa on suomalaista ykkösrivin designiä, ja minua tietysti ilahduttaa esimerkiksi mahdollisuus vuokrata Minna Parikan pupukenkiä... ehkä sittenkin annan mahdollisuuden nykydesignille ja ostan lainaamon jäsenyyden? Puolen vuoden jäsenyys maksaa 140 euroa, ja sillä saa lainata 48 vaatetta tai asustetta.

Turun Vaatepuu tulee olemaan avoinna torstai-iltaisin klo 17 - 20, mikä on täsmäsopiva aika viikonlopun juhlia ajatellen. Toivottavasti turkulaiset löytävät tämän eettisen ja ekologisen tavan saada vaatekaappiinsa vaihtelua!

Ruoste, tummansininen

$
0
0
Menkää, turkulaiset, kirjamessuille! Ne ovat nimittäin juuri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa, ja siellä voi esimerkiksi otattaa itsestään asukuvan valkoista sermiä vasten.

Pirkkos Puku -merkkinen villakangasleninki Alles Gute Vintage
laukku vanha rakas klassikko, kirppislöytö vuosien takaa
kiiltonahkakengät modernit halpikset Uffilta
sukkahousut Wolford/Vivienne Westwood, Uffilta
nappikorvikset kirppislöytö

Ruosteen väri on kaunis, mutta olen kokenut sen vaikeaksi käyttää. Minulla ei ole yhtään punapigmenttiä, ja miellän ruosteen punatukkaisille sopivaksi sävyksi. Mutta sattumalta löysin viime Helsingin Antiikkimessuilta Alles Gute Vintagen osastolta tällaisen ruosteenvärisen villapuvun, joka näytti aika lähelle siltä, mitä olen kylmäksi kaudeksi etsinyt. Melko pitkät hihat, kapea linja, jokin kiva yksityiskohta eli tuo rusetti-peplumjuttu, yksivärinen jotta voin käyttää kuviollisia sukkia. Riittävän helppo vaate, että voi suunnittelematta kiskaista päälle töihin.

Olkoon sitten ruosteenvärinen, kun kokokin täsmäsi! Ilman meikkiä en kyllä rohkenisi käyttää. Rakkaat lukijat, onko teilläkin niin sanottuja vaikeita värejä, joita haluaisitte käyttää, mutta...?

Lämpöisin liekein

$
0
0
Tervehdys työputkesta. Joulukirja valmistuu, jos se minusta on kiinni! Takana ja ehkä vielä edessäkin on aikoja, kun en kuule puhuttelua enkä keskity keskusteluun, vaan mietin esimerkiksi, mihin ja miten sijoittaisin kirjaan kaiken löytämäni kivan aineiston. Kaikkien kuvien tiedostokoko ei riitä painoon, ja siksi osa päätyy lähiaikoina ihasteltavaksi tänne.

Kuten nyt vaikka nämä kynttiläkuvat 1960-luvun lopun postimyyntikuvastoista. Eikö olekin upean intensiivisiä violetin sävyjä? Alan pikku hiljaa kallistua sen suuntaan, että muotivärit olivat parhaimmillaan 1960-luvun lopulla.



Naisten asioiden vireä tulkki

$
0
0
Taas haluan jakaa teille pari mainosta, jotka ovat ylijäämää joulukirjaprojektista. Ensinnäkin vuodelta 1959 Hopeapeili-lehden mainos, jonka napakka slogan ilahdutti kovasti...


...ja toiseksi Karhula-Iittala-lasitehtaan mainos Tapio Wirkkalan palkituista lasimaljakoista, vuodelta 1951. Hurjaa ajatella, että joskus nämä ovat olleet ihan tavallista aikakauslehdissä mainostettua tavaraa. Hintaa ei sentään ole mainittu, halpahan se ei varmasti tuolloinkaan ole ollut. Kuinkahan moni nuori pari sai hää- tai joululahjaksi tällaisen?


Kenkiä, 1938 ja 2016

$
0
0
Kauneimmat kengät valmistettiin 1930-luvulla, ja tässä on taas yksi Kave-kenkätehtaan mainos, joka todistaa väitteeni. Taidokkaat leikkaukset ja yksityiskohdat tekivät kengistä häpeämättömän ylellisen näköisiä. Materiaali oli todennäköisesti musta mokka - melkein kaikki näkemäni tämän ajan sandaletit ovat mustaa mokkaa.


Tänä syksynä jouduin tylsän kenkäfaktan äärelle. Monetkaan saapikkaistani eivät enää istu minulle kipeytyneen varpaan vuoksi. En tiedä, onko jalkani muoto muuttunut lopullisesti vai tilapäisesti, mutta juuri nyt tarvitsen leveää lestiä ja pyöreää kärkeä. Menin kenkäkauppaan ja pyysin nämä tarpeet huomioiden jotain mahdollisimman naisellista ja siroa. Tuloksena löytyivät nämä Vintron saapikkaat, joiden pitsikoristelussa itse asiassa on häivähdys 1930-lukua.


Mutta juuri nyt parasta niissä on se, ettei jalkaani satu, kun kävelen.

Dinerissä

$
0
0
Uudet ravintolat melkein genrestä riippumatta ovat oikein tervetulleita kaupunkiin. Perjantai-iltana sain ilon olla tutustumassa Hello! American Dinerin uuteen ravintolaan, joka avattiin Forumiin entisen Hesen kohdalle. Hampurilaistarjonta oli maukasta ja mitä ilmeisimmin monipuolista - valitettavasti en kuitenkaan jaksanut maistaa kaikkia avajaisissa tarjottuja ruokalistan herkkuja, joita kannettiin pöytiin hurjaa tahtia. Erityiskiitos bataattiranskalaisista! 

Dinerissä soi vanha rock'n'roll ja kalustus oli sävytetty asuuni sopivaksi.


Jäin muuten miettimään aihetta sivuten, eikö diner olisi suomeksi ruokabaari. Niitä, aikansa pikaruokapaikkoja, oli joskus paljon, nyt Turussa sinnittelee kai enää vain Tähti-Baari Puutarhakadulla.


Joulukirjani kansi maistiaisena

$
0
0

Nyt ollaan jo tässä vaiheessa! Hopeapeilin joulu -kirja ei ihan vielä ole fyysisesti olemassa, mutta kansikuvaa voi jo vilauttaa - vaikkei sekään ehkä ole vielä aivan lopullisin versio. Takakansi kertoo sisällöstä suurin piirtein näin:

"Hopeapeilin joulu on vintagebloggaajan iloinen katsaus joulun värikkääseen lähihistoriaan. Se sisältää tyyliä, tietoa, tiikkiä ja tinapaperia, makaronia ja masariinia, lasilintuja ja lumikidekuvioita. Kuvat vanhoista koristeista ja mainoksista, nostalgiset jouluherkut sekä helpot askarteluohjeet tuovat kaupunkilaismummolan joulun tähän päivään."

Mutta tämänhän te blogini lukijat varmasti jo suurin piirtein arvasittekin! Hopeapeilin joulu on tilattavissa nettikaupasta marraskuun loppupuolella, ja tietysti silloin saatte suoran linkin sinne.

Ekotorilla

$
0
0
Kerrankin bloggaajatilaisuus ihan minun makuuni! Turun Ekotori kutsui Åblogit tutustumaan toimitiloihinsa Rautakadulla, ja mielelläni lähdin mukaan ihan jo sanoman levittämisen ilosta. Kävi näet ilmi, että Rautakadun toimipaikka (Itäharjun teollisuusalueella, käännytään keskustasta tullessa Kalevantieltä oikealle juuri ennen bensa-asemaa) ei ole vielä kovinkaan hyvin tunnettu.

Ekotorihan on tavarataivas. Etenkin Rautakadun myymälässä on niin hurjasti tilaa ja tarjontaa, että varmasti joka tyylisuunnan kannattajalle löytyisi sieltä aina jotain. Itse pysähdyin esimerkiksi näiden sängynpäätyjen äärelle - miten suuri sääli, että talouteemme tehtiin sänkyinvestointi juuri alkuvuodesta!


Jos joku siellä miettii, että mites ne luteet: tämäkin tuli käynnillä puheeksi. Ekotorilla ollaan tarkkoja, että vastaanotetuissa huonekaluissa ei ole ludevaurioita tai esimerkiksi homeen tuoksua. Kertaakaan ei Rautakadulle ole edes tarjottu ludevaurioista huonekalua, eli kaikesta päätellen ongelma tiedostetaan entistä paremmin ja ludepatjat saavat arvoisensa kohtalon jätteenpoltossa. Vastaan ei oteta edes selvästi eläintalouksissa olleita kangaspäällysteisiä huonekaluja, jotta allergeenit eivät leviäisi seuraavaan kotiin.

Valaisinosastolla katselin ihastuneena tätä pöydän ja jalkalampun yhdistelmää, joka voisi korvata meillä nyt olevan ei-niin-kätevänmuotoisen. (Eikä nykyinen yhtä kauniskaan ole, mutta koetan löytää järkiperusteita.)


Kotiin kanssani pääsi muutama keittiön pienesine, tiikkiä ja lasia, koska millekään suuresineelle ei ole tarvetta - paitsi voi olla, että vielä pinnasängyssä tutivalle pumpulalle haetaan Ekotorilta pian isojen tyttöjen sänky. Hankinta kannattaisi itse asiassa tehdä nyt, sillä Ekotoreilla vietetään kierrätysviikkoa. Esimerkiksi huomenna lauantaina on luvassa tarjouksia, kahvia ja grillimakkaraa!

Morsian

$
0
0

Tutkin perheen vanhoja valokuva-albumeita ja törmäsin pitkästä aikaa vanhempieni hääkuviin keväältä 1960. Kun olin pieni, tämä kuva äidistä morsiamena oli meillä esillä suurennoksena - se oli aikanaan ollut esillä kuvaamon ikkunassa.

Kuvasta se ei näy, mutta puku oli ballerinamittainen ja siis muodikas valinta. Se oli ostettu Kaunottaren tai Kirjokankaan myymälästä Helsingistä, pitääkin tarkistaa asia. Morsiuskruunuun kiinnitetty huntu taitaa olla puolipitkä, ei vielä 60-luvun henkinen minihuntu. - Oikeastaan vielä hauskempaa kuin näitä virallisia kuvia oli selata perhekuvia, joita on otettu arkisissa tilanteissa ja lomilla ennen syntymääni. Ne ovat kuitenkin mielestäni liian yksityisiä täällä julkaistaviksi.

Joulukirja lähti maailmalle

$
0
0
Tänään on se päivä, kun Hopeapeilin joulu saatiin vihdoin painokuntoon. Ponnistus oli loppukireineen niin suuri, että olo on kuin synnyttäneellä äidillä - ihan vielä ei jaksa riemuita täysillä, mutta eiköhän se vaihe tule, kun saa vauvan eli kirjan syliinsä! Toistaiseksi kun itsekin olen tuijottanut vain tätä taittotiedostoa ja vielä virheentarkistussilmälasit päässä.


Ensimmäinen pieni painos Hopeapeilin joulua on tulossa tämän viikon lopulla. Kirja tulee Turussa myyntiin ainakin Pieneen Kirjapuotiin ja Liedon Vanhalinnan joulupuotiin. Signeerauksenkin voi minulta pyydystää, jos osuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa: tulevana sunnuntaina 27.11. puhun kirjan aihepiiristä Vanhalinnan joulu -tapahtumassa, ja torstaina 8.12. iltakuudelta olen Pienessä Kirjapuodissa - siihen tapahtumaan ei vielä ole nettilinkkiä.

Te lukijat, jotka haluatte kirjan, mutta asutte muualla: heti, kun kirja on ostettavissa nettikaupasta, julkaisen linkin sinne täällä blogissa!

Ps. Lähiajat ovat esiintymisiä täynnä, sillä ihan heti huomenna tiistaina iltakuudelta olen Martin Kulttuuriolohuoneella puhumassa lempiaiheestani kirpputoreista. Illan setti tulee olemaan varsin vapaamuotoinen ja keskustelullinen, tervetuloa sinnekin!

Arvonta: joulukirja on tullut!

$
0
0

Hopeapeilin joulun ensimmäinen painos on kotona! Se on pieni, kaunis ja täynnä sekä asiaa että ihanuutta (kyllä, mukana ovat myös taapero ja kissa). Ja koska tämä on nimenomaan Hopeapeilin kirja, haluan arpoa yhden kappaleen teille lukijoille. Kiitos kaikesta tuesta ja kannustuksesta - se on ollut ihanaa ja tärkeää! Ehkä uskallan toistekin tehdä indie-kirjan, pari ideaa on jo itämässä...

Arvontaan voit osallistua kertomalla tämän kirjoituksen kommenttiosiossa joulumuiston lapsuudestasi. Arvonta on avoinna ensi perjantaihin 2.12. puoleenpäivään saakka. Onnea matkaan!

Ps. Ne teistä, jotka haluatte lukea kirjan, mutta arvonnassa ei tärppää: kirja on tulossa myyntiin suurimpiin nettikauppoihin ensi viikon aikana. Turussa sitä myy Pieni Kirjapuoti. Kannustan myös tekemään hankintapyyntöjä lähikirjastoihinne!

Jännät joulupukit (1969)

$
0
0

Psykedeliamuoti näkyi 1960-luvun lopulla myös joulukuvastossa. Näin räväköitä pukkinaamareita askarreltiin valmiista joulupukkinaamareista Kaunis Koti -lehdessä vuonna 1969. En tiedä, kuinka monessa perheessä oikeasti modernisoitiin joulua uudistamalla ruokalistaa, värimaailmaa ja koristelua, mutta Hopeapeilin joulu -kirjaa tehdessä oli hauska huomata, että välillä sitä pidettiin ihanteena.

1950-luvun kääntyessä 1960-luvuksi "uusi tapa viettää joulua" alkoi pilkahdella lehtijutuissa. Puhe kohdistettiin usein nuorille perheille, joiden arveltiin muutenkin haluavan luopua perinteisistä tavoista. Kun tultiin 1970-luvulle, uusi tapa kuitenkin unohtui taas ja muotiin tuli kansanperinne (ajatelkaa Jaakko Kolmosta Väinämöis-lakissaan tekemässä joulusahtia). Mutta kymmenen vuoden ajan joulukin oli moderni - ainakin aikakauslehdissä.

Olisiko tämä eräänlainen joulukalenteri?

$
0
0
Hyvää joulukuuta, lukijat! Tänään avattiin ensimmäiset kalenterinluukut, ja Hopeapeilin joulukin ilmestyi nettikauppaan, jee! Vinkki: jos haluat tilata kirjan joululahjaksi, toimi ajoissa, koska toimitusaika on tarvepainatteissa pitkänlainen. Nyt kirja vielä ehtii hyvin jouluksi, ja toivottavasti moni teistä innostuu tilaamaan sen.

Jos tarkkoja ollaan, meillä avattiin ensimmäiset kalenteriluukut eilen illalla. Pikku L kiinnostui kovasti kalentereista, ja hänen oma Myyränsä piti nostaa kätösten ulottumattomiin. SPR:n kauniista metsäneläinkalenterista pikku kätöset ehtivät tarkistaa alareunan luukkujen sisällön, ja koska luukusta 11 paljastui kissan kuva, veikkaan, ettei kyseinen luukku enää kiinni pysy...


Blogin puolella on ollut syksyn mittaan hiljaista, mutta nyt, kun kirja on saateltu turvallisesti maailmalle, haluan tuoda taas tänne elämää. En järjestä teemallista joulukalenteria, mutta aion julkaista jotain joka päivä jouluun saakka - jouluista tai ei!

Joulukuun ensimmäisen kunniaksi pieni sävytetty asetelma. Olemme alkaneet hankkia kivaa vanhaa keramiikkaa silloin, kun sopivia esineitä on vastaan tullut sopuhintaan. Tämä musta norjalainen vaasi sai eilen muuttaa joulukuusen tieltä olohuoneesta makuuhuoneeseen, ja kuinka ollakaan, sehän sopii sekä väreiltään että hengeltään vanhojen kosmetiikkapullojen seuraan! Sinikorkkinen on hajuvesipullo, takana oleva Shalimar-pullo on roskalavalöytö ja etualalla oleva kasvovesipullo tuli kaupan päälle tämän asunnon mukana. Pitäisikö alle vielä asetella pitsiliina tai muu söpöstelevä alusta?



Arvonnan tulos ja pinkki joulukuusi

$
0
0
Kiitos kaikille Hopeapeilin joulu -arvontaan osallistuneille - teitä oli peräti 40! Voittaja arvottiin menetelmällä "poika, sano kokonaisluku, joka on arvoltaan alle 41", ja vastaus oli pienen saivartelun jälkeen 23. 23:ntena arvontaan vastasi Kirppisrakkautta Eeva. Onneksi olkoon, Eeva, otan yhteyttä, jotta kirja pääsee luoksesi!

Annanpa muille 39:lle yhden hyvän vinkin (sen lisäksi, että kirjan voi ostaa Bookysta). Bloggaajakollegani Lady of the Mess arpoo yhden kappaleen Hopeapeilin joulua; hänen arvontansa alkaa sunnuntaina, mutta käykää ihmeessä tutustumassa Ladyn leppoisaan, ei-kaupalliseen aikuisen naisen blogiin jo sitä ennen.

Päivän kuvana saatte pinkin joulukuusen Etsystä. Niitä valmistetaan nykyisinkin, mutta vanhoissa pulloharjakuusissa on vissiä viehätystä; tämä on ilmeisesti sitä kokoluokkaa, jonka voisi helposti sijoittaa asetelmaan. Kiitämme myös peurafiguurin söpöyden maksimoinnista.

Vintage Pink Bottle Brush Tree, St. Nick Christmas Tree, Christmas Kitsch Silver Flocked Bottle Brush Tree, Table Top 9 inch Christmas Tree

Jos Etsy ei ole teille tuttu, käykää joskus ihmettelemässä. Posti- ja tullimaksuthan ovat korkeita - useimmat etsymyyjät ovat Yhdysvalloista - mutta ihan kokemuksen vuoksi, sillä sivustolta löytää mitä vain. Testasin juuri hakusanoilla "pink fish christmas": 214 osumaa.





Uusi poro

$
0
0
Kävin tänään pikku L:n kanssa kirppiskierroksella Manhattanin liikekeskuksessa tavoitteena löytää tyllihame L:n joulujuhla-asuun ja mahdollisuuksien mukaan muuta hauskaa. En ollut aiemmin käynyt Kirppis-Centerin livemyyjäpuolella, enkä nytkään voinut siihen kovin tarkkaan tutustua, koska seuralaiseni oli kärsimätön. Myyjiä oli ainakin sillä hetkellä enemmän kuin asiakkaita, ja tavara kohtalaisen retroa, osalla myyjistä jopa valikoitua eikä pelkkää vintintyhjennystä.

Tämä on vain pitkää johdantoa sille tärkeälle tiedolle, että ostin yhdeltä livemyyjältä jouluikkunaan uuden poron.


Se ei ole ihan yhtä kimaltava ja räpsyripsinen kuin tuo laumanjohtaja tuossa taustalla, mutta samanlaista samettimaista materiaalia ja jotenkin liikuttava. Lunastin hänet omakseni 20 sentillä.

Jouluikkuna on vähän vaatimaton tänä vuonna, koska sen pikkutavarat eivät ole oikein saaneet olla paikoillaan, mutta siinä on ensimmäistä kertaa sähkökynttelikkö. Talon tietoliikenneyhteyksien muututtua modeemi kävi tarpeettomaksi ja keksin tietysti heti hyvää käyttöä siltä vapautuneelle pistorasialle! Kynttelikkö on teipattu paikoilleen, arvaatte ehkä, miksi. Samoin ruma johto sen edessä - valitettavasti sen ainoa mahdollinen paikka on juuri tuossa.


Eiköhän tämä tästä vielä parane, kun lisätään bling blingiä!

Sinivalkoista

$
0
0
Itsenäisyyspäivän illan ratoksi pari kaunista sinivalkoista pukua, Etsystä. En katsonut linnan juhlia, mahtoiko siellä näkyä lainkaan vintagepukuja?

1950 vintage dress. 50's navy blue dress. s. taffeta. ruffled collar. white. 1950's full dress.




Vintage 50s Girls Blue Dress with White Embroidered Collar and Lace Trim by C.I. Castro - Size 12 months- New, never worn




Joulukoru

$
0
0
Pidin tänään pienimuotoisen kirjanjulkistustilaisuuden Hopeapeilin joulusta Pienessä Kirjapuodissa ja sain Eijalta lahjaksi tällaisen joulurannekorun.


Jo toinen ihan oikea joulukoruni! Kokoelman alku!

Kuusenkoristeita korteissa

$
0
0
Meillä oli tänään joulukorttipäivä - niin kuin varmaan monella muullakin, kun huomenna on viimeinen edullisempi postituspäivä. Olen ottanut talteen vanhoja kortteja aina niitä nähdessäni, ja nytkin muutamalle sukulaiselle lähti Siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liiton (myöhemmän Invalidiliiton) hyväntekeväisyyskortti.

Näissä 1960-70-luvun luomuksissa on hyvin usein joulukoristeita erilaisissa asetelmissa, kuusessa tai ilman kuusta. Olenko väärässä, vai onko tämä joulukorttityyppi kadonnut täysin nykymarkkinoilta?




Kaksi ylintä asetelmakorttia lienevät 70-luvulta, alin mustavalkoinen vanhempi.
Viewing all 739 articles
Browse latest View live