Quantcast
Channel: Hopeapeili
Viewing all 739 articles
Browse latest View live

Jouluisia mainoksia, 1936-1964

$
0
0
Hopeapeilin joulu -kirja on aiheuttanut paljon hyörinää vielä kansiin päästyään. Median huomio ei ole ollut täysi yllätys, koska toimittajatuttavia on paljon, mutta silti  - hämmästyttävän monta lehtijuttua on syntynyt, vaikka markkinointibudjetti on suurin piirtein nollassa. Blogissaan kirjasta on kirjoittanut Lady of the Messin lisäksi ainakin Tietyssä iässä -blogin Maija, joka myös rakensi hienon kuvan kirjan kannesta ja itse 70-luvulla askartelemistaan tinapaperijoulukoristeista. Mainiota!

Lehtijuttuja on ollut ainakin Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteessä, Turkulaisessa, Helsingin Uutisissa ja varmasti monessa muussakin kaupunkilehdessä, Turun Sanomissa ja Turun Tienoo -lehdessä; tulollaan ovat vielä ainakin Salon Seudun Sanomien sekä porilaisen Satakunnan Viikko -lehden jutut. Olisi kiva tietää, jos Hopeapeilin joulu on ollut esillä paikkakuntanne lehdessä, jota en tässä maininnut - en oikein pysty itse jäljittämään, missä kaikkialla kaupunkilehtien jutut julkaistaan.

Nyt on jouluviikon maanantai, lauantaina aaton juhlallisuudet ja välissä vielä monta asiaa, jotka haluan hoitaa. Korostan, että haluan: tylsimpään juhlatyöhön eli siivoukseen palkkasin ammattiapua, ja vaikeimman eli tulikuumien perunoiden kuorimisen imellettyä perunalaatikkoa varten lupasi mies hoitaa. Mukaviin hoidettaviin kuuluvat esimerkiksi ruokaostokset, viimeisten lahjojen hankkiminen, kun tietää suunnilleen mitä on hakemassa, ja tietysti kuusen osto ja koristelu.

Niitä odotellessa tässä jouluiloksenne kirjasta ylijäänyttä materiaalia. Jos tilaa olisi ollut käytössä rajattomasti, Hopeapeilin joulussa olisi ollut paljon enemmän vanhoja mainoksia kuin siinä nyt on. Onneksi on tämä vanha kunnon Hopeapeili, jossa voin niitä jakaa!

Joulutorttumainos on 1930-luvulta muistaakseni Eeva-lehdestä. Tuolloin lehdissä oli melko paljon ruokamainoksia; monilla kaupunkilaisilla suomalaisilla oli selvästi mahdollisuus hankkia valmiita ruokatuotteita juhlatöidensä helpottamiseksi.


Sota-aikaan tilanne oli taas ihan toinen, ja tortut ja pullat tehtiin korvikeaineksista, jos tehtiin lainkaan. Vaasan leipä mainosti Kotiliedessä kautta sotavuosien. Joulupöytään oli tarjolla ainakin näkkileipää, jollei muuta.


Lahjanantokulttuurista kertovat mainokset ovat Kotiliedestä vuosilta 1951 ja 1953. Jouluinen liimapaperinauha somisti yksinkertaisenkin joulupaketin, ja K-kauppa kannusti tekemään jouluostokset jo ajoissa. (Minulla muuten on joululaatikko, ihan tuossa työhuoneen lattialla. Ainakaan vielä lapset eivät ole sitä hoksanneet muiden sekalaisten pahvilaatikoiden keskeltä.)


Moni joulun perinneruoka on työläs, ja siksi on ymmärrettävää, että niitä on myyty eineksinä jo pitkään. Atria kehotti vuonna 1964 "joulustamaan" valmisruokia siirtämällä ne kauniisiin astioihin ja maustamalla voilla ja kermalla. Astioina mainoksessa on Ruska-sarjan ja Finelin kulhoja.


Hauskaa joulunalusviikkoa ja iloa joulupuuhiin!

Joulukuusi ja kimaltava puku

$
0
0
Ollaan jo olennaisen äärellä, kun joulukuusi tuodaan sisään. Meille se tuli eilen, tuoksuva kotimainen kauppatorilta, kapea mutta tuuhea, kuten kerrostalossa pitääkin. Kuorrutin sen mielestäni ihan sopivalla määrällä kaikkea kimaltavaa, ja joulutervehdyskuvaan piti tietysti valita puku, joka myös kimaltelee.


Puku on 1960-luvun lureksimekko, jonka sain vuosia sitten ja muokkasin hiukan. Jostain syystä se on ollut pitkään kaapissa, vaikka materiaali on sopivan överi talven juhliin (kuvissa se häviää joulukuuselle, valitettavasti). Tällä kuvalla pääsen varmasti mukaan, kun tulevaisuudessa tehdään tällaista kuvakoostetta, enkö pääsekin?

Kuusessa on saumapalloja, käpyjä, lamettaa ja kapeita 1970-luvun köynnöksiä. Minun ei todellakaan tarvinnut koristella kuusta yksin. Pikku apulainen ja kissa ovat molemmat suhtautuneet kuuseen hyvin rauhallisesti, toistaiseksi yhtään koristetta ei ole tuhottu tai edes pudotettu. Harkinnan jälkeen jätin lasiset kuitenkin tänäkin vuonna ripustamatta.


Nappasin vielä muutaman koristekuvan vähän aikaa sitten esittelemieni vanhanaikaisten koristeasetelmajoulukorttien hengessä. Minun silmäni lepää näissä.





Kukkuu!


Hopeapeili toivottaa lukijoille miellyttävää ja rauhallista joulua!

Joulua verholistoja myöten

$
0
0
Mitä, pakkaako joku jo joulukoristeita pois? Joulutekstiilit lähtivät meilläkin pöydiltä pesukoneeseen tänään, mutta muut jutut saavat pysyä niin kauan kuin kuusessa voimia riittää. Näyttää siltä, että tämänvuotinen kuusi on hyvä yksilö, joka edelleen juo vettä ihan kunnolla eikä juuri varistele, vaikka kissa kulkeekin sen takaa kiinnostavaa lymyilyreittiä ja hipoo samalla alaoksia.

Vähän ennen kuin kuusi tuli, mietin, mihin muualle kuin siihen voisin joulupalloja ripustaa. Lasipurkissa ja keramiikkakulhossa niitä on muutamia, mutta entäs muuta? Päätin kokeilla pallojen ripustamista verholistaan kaksipuolisella teipillä. Olohuoneeseen valikoitui hopeanvärisiä erikokoisia saumapalloja.


Olohuoneen asetelma on jo hiukan kärsinyt, sillä pallojen väleihin ripustamani sipulikoristeet eivät kaikki suostuneet pysymään paikoillaan. Suurin pallokin on tipahtanut ripustuskorkeudesta alaspäin, mutta olen antanut sen olla noin, koska asetelma on muutenkin melko orgaanisesti muodostunut.

Keittiöön taas valitsin punaiset pallot, jotka ripustin tasaisin välein ja vuorotellen suuremmat ylemmäs, pienemmät alemmas. Punainen on minusta vähän vaikea sisustusväri, mutta keittiön jokakaudenverhot ovat punavalkoista pilkkua, joten päätin sijoittaa punaiset koristeet tänne.


Olen pitänyt näistä asetelmista. Taapero ei pääse niihin käsiksi eikä kissakaan (tosin molemmat ovat antaneet kuusenkin olla rauhassa). Ne eivät vie pöytä- tai seinätilaa ja näkyvät paitsi kaikkialle huoneessa, hauskasti myös kadulle, jos joku muukin harrastaa toisten ihmisten joulukoristusten vakoilua ohi kulkiessaan. Pääsevät jatkoon ensi vuonna - vai mitä mieltä olette?

Pakkanen

$
0
0
Minulla oli tänään ylläni

- puuvillainen pitkähihainen t-paita
- paksu neuletakki
- paksut kohoneuleiset puuvillasukkahousut
- pohjepituinen leveä hame, villakangasta, vuoritettu
- huopavuoriset talvisaappaat
- kauluri
- villakaulaliina
- tekoturkislakki (se jo vuodesta 2000 minua palvellut 60-lukulainen, johon mahtuu nuttura)
- täyspitkä leveähelmainen villakangastakki

Millä te muut pärjäsitte? Huomiseksi pitää säätiedotuksesta päätellen vielä vähän koventaa kierroksia, mikä tarkoittaa mahdollisesti säärystinten tai villahousujen sekä lisälapasten lisäämistä asuun. Kuva on aika tarkkaan kolmen vuoden takaa, mutta tärkeimmät asun osat ovat samat kuin tänään!



Laukut remontissa

$
0
0
Päätin pehmentää arjen aloittamista viemällä työlaukkuni suutariin. Minulla on melkein kaksoset: 


Suurehkot, ilmeisesti 1960-luvun vinyylilaukut ovat tulleet taloon kuitenkin eri aikaan. Ensimmäinen on ollut minulla kauemmin kuin tämä blogi eli jostain viime vuosikymmeneltä saakka. Se on paras laukkuni kautta aikojen ja varmasti myös tässä blogissa eniten nähty asuste. Mustaan perusveskaan mahtuu A4-avolehtiö taivutettuna ja järjestelmäkamera eli kaikki, mitä nainen tarvitsee. Olen käyttänyt laukkua niin paljon, että kahvat päätyivät katkeamispisteeseen jo toista kertaa. Nyt ne saivat suutarilla kunnon päällystyksen tarttumakohtaan. Vielä kun keksisi, millä vaaleat viirut saa pinnasta pois. Taikasienellä?


Laukku kakkonen on toisen kyljen vaakasaumaa ja kahvojen kiinnitystä lukuunottamatta kuin ykkösen kopio. Se on luullakseni vähän uudempi ja tuli minulle uusikaupunkilaisesta osto- ja myyntiliikkeestä kesällä 2015. Tämän laukun päätysauman ommel aukesi - lanka kai oli hankautunut pohjasta poikki - ja vuori alkoi pilkottaa laukun päädystä. Suutari oli ensin epäileväinen, saisiko sitä korjatuksi (paksu tekonahka tai vinyyli ei ilmeisesti ole helpoin käsiteltävä) mutta myös tästä veskasta tuli kuin uusi.


Näitä kun katsoo, alkaa miettiä, mihin oikein tarvitsen kaikkia muita viittäkymmentä laukkuani... Pitäisikö pitää laukkukirppis?

Mekkoperjantai

$
0
0
Viime aikoina minulla on ollut tosi harvoin ylläni mekko, tai pitäisikö sanoa leninki. Vaikka mekko on periaatteessa helppo asu vuodenajasta riippumatta, se sujahtaa ylle helpommin kesällä kuin talvella. En tiedä, miksi - paitsi siksi, että villakankaisten pukujen silittäminen on tylsää ja aikaavievää!

Koska kuitenkin omistan kauniita talvipukuja, haluan parantaa tapani ja käyttää aarteitani. Eräällä Instassa seuraamallani australialaisella vintageharrastajalla on tapana pitää frock friday, mekkoperjantai. Päätin aloittaa saman mekkojen olemassaolosta kalenterin avulla muistuttavan käytännön, kesti sitä sitten yhden perjantain tai kymmenen vuotta. Ensimmäiseksi perjantaimekoksi valitsin, hiukan kiireessä lounaalle lähtiessä, viime keväänä roskalavalta löytämäni tweedpuvun, jossa on kiva korostettu valekietaisuleikkaus.


Ja ennen kuin kukaan tätä kommentoi: huomasin vasta kuvista, että hengarilla ihan siistiltä näyttänyt tweed oli sittenkin silityksen tarpeessa... hihat varsinkin... pahoittelen!

Takana puvussa on jännä yksityiskohta. En osaa sanoa, onko lapaluiden kohdalla kulkeva poikkilaskos somiste vai edellisen omistajan keino kerätä selän ylimääräinen kangas piiloon, mutta se toimii kivasti ja antaa keeppimäisen vaikutelman. Vetoketjukin on sijoitettu erikoisesti keskelle taakse.


Nyt iltapuhteella otinkin silitysraudan esiin ja silitin paitsi tämän, myös viisi muuta talvipukua ja leveän villakangashameen. Tein myös ompelukoneella pari korjausta, jotka ovat odottaneet yli vuoden ja joissa kesti noin puoli tuntia. Nyt kylmän kauden garderobi on iskussa, minä itseeni tyytyväinen ja valmis ensi perjantaihin.

Riipuskoruja ja illanistujaisruokia (1961)

$
0
0

Me Naiset -lehti esitteli tammikuussa 1961 aivan uudenlaista korumuotia: pukukoruissa valtasivat alaa nyt riipukset. Ne olivat syrjäyttämässä pitkään muodissa olleet helminauhat. "Pariisissa kuuluu nyt ketjuriipus, ketjukaulanauha taikka ketjukello ajankohtaisiin asusteisiin", lehti kirjoittaa ja mainitsee, että "sodan aikana syntynyt ja myöhemmin sammunut" Kalevala-korujen buumi oli tulossa takaisin. Tekstisivun ylemmän kuvan Kalevala-koru on Karkun riipus. Alemmassa kuvassa on nuoren tytön egyptiläisaiheinen fantasiariipus - juttu mainitsee, että fantasiakorut, mikä tarkoittaa kai eksoottisia aiheita, sopivat vain nuorille tytöille. "Arvokasta eleganssia tavoitteleva" nainen valitsee mieluummin vaikkapa moninkertaiset, riipuksettomat ketjut.


Lehden varsinainen helmi löytyi kuitenkin takasivujen ruokaosiosta. Me Naiset tarjosi puolentoista sivun värikuvalla varustetun illanistujaisruokaohjeen, joka oli nimetty nakkirivistöksi ranskanleivässä. Kaunista, eikö?


Leipä leikattiin viipaleiksi, mutta jätettiin pohjasta kiinni. Viipaleiden väliin pantiin majoneesista, kermasta, savukinkusta ja persiljasta sekoitettu täyte. Prinssinnakit pisteltiin viipaleiden lomaan kauniiksi rivistöksi ja päälle ripoteltiin runsas juustokuorrutus. Leipä gratinoitiin uunissa ja tarjottiin kuumana chili- tai tomaattiketsupin sekä hyvän salaatin kanssa - ohjeessa oli kaali-banaanisalaatti. Me Naiset ohjeisti myös ranskanperunoiden valmistamiseen, eli ne olivat mitä ilmeisimmin uutta Suomessa vuoden 1961 tienoilla.

Liikuttavaksi historialliseksi kuriositeetiksi muuttunut ohje saa muistelemaan lapsuuteni lämpimiä voileipiä: niissä oli ranskanleipäviipaleella kinkkuviipale ja juustoraastetta. Pitäisikö kokeilla, olisivatko ne vielä yhtä hyviä?

Mekkoperjantai: Ruudullista töihin

$
0
0
Jo perinteeksi muodostunut Hopeapeilin mekkoperjantai (tänään toisen kerran!) esittelee arkisen ruudullisen puolileveän puvun. Ostin tämän pari vuotta sitten Turun antiikkimessuilta, mutta vasta viime viikolla sain tehdyksi siihen tarvittavan pikkukorjauksen.

1960-luvun alun sekoitekankainen puku Alles Gute Vintage
Vintro-merkkiset saapikkaat Paulan Kenkä
sukkahousut Lindex
korvakorut, vyö kirppislöytöjä

Puku on aika tyttömäinen; voin helposti kuvitella, että se olisi aikoinaan ollut vaikka lukioikäisen tytön vaate. Pidin asun yksinkertaisena ja maltillisena, koska olin menossa haastattelemaan ihmistä, josta en entuudestaan tiennyt juuri mitään ja sellaisessa tilanteessa on aina hyvä vetää varman päälle. Viehätyin tästä harmaa-valkoisesta puvusta aikoinaan siksi, että tajusin sen tuomat mahdollisuudet värillisten asusteiden käyttöön. Valitsin tänään ruohonvihreän, mutta yhtä hyvin asusteväri olisi voinut olla pinkki, punainen, sinapinkeltainen tai vaaleansininen.

Käytännön syistä lisäsin myös neuletakin. Jakku olisi ollut tyylikkäämpi, mutta puvun ison kauluksen kanssa hiukan kankea. Sellaista on talvipukeutuminen - kompromisseja tarvitaan, jotta pysyy lämpimänä. Hauskaa viikonloppua!

Kaksivuotias

$
0
0
Tasan kaksi vuotta sitten meillä oli muutaman tunnin ikäinen tytär. Nyt hän on niin paljon enemmän kuin silloinen pieni nuppu: juoksee ja hyppii, piirtää ja katselee kirjoja, puhuu lauseita ja suloisia omia fraasejaan, vaalea tukka yltää jo hentoihin lapaluihin asti. Iloinen ja niin hellät kuin kipakat tunteensa avoimesti näyttävä, päiväkodissa kavereiden kanssa hippaa leikkivä melkein-leikki-ikäinen. Pikku aurinko, joka saa usein unohtamaan, että kohta meillä on perheessä uhmaikäinen ja teini-ikäinen samaan aikaan.

Tämä kuva, jossa taiteilija on työssään, on pari kuukautta vanha, ja ainakin me läheiset osaisimme sanoa, että tästäkin hän on oppinut ja kasvanut paljon. Nämä ovat olleet hienot kaksi vuotta.


Mekkoperjantai: Blogia vanhempi puku

$
0
0
Mekkoperjantai jatkuu, vaikka aamulla oli flunssainen olo. Yleensä tukan kampaaminen ei huononnakaan oloa, ja liikkeellelähtöä motivoi myös tieto siitä, että Turun taidemuseon Helene Schjerfbeck -näyttely oli tänään auki kolmanneksi viimeistä päivää. Ja liikkeelle kannatti lähteä, sillä näyttely oli upea ja keskelle tammikuuta oli yllättäen asetettu kaunis kevätpäivä. Aurinko häikäisi ja lämmittikin, kun kuvaa otettiin taidemuseon portailla.


Asussa on historian havinaa. Pohjana oleva puku on ollut minulla kauemmin kuin Hopeapeili. Olen ostanut sen muistaakseni vuonna 2009 tai 2010 Rauman SPR:n kirppikseltä. Se oli suoralinjainen, varsin muodoton täti-ihmisen parempi puku brokadimaisesti kuosiinkudottua kangasta. Dekolteeta peitti valkoisesta tekokuidusta muotoiltu nepparikiinnitteinen röyhelö.

Ensi töikseni hankkiuduin eroon röyhelöstä ja sitten ompelin pukuun muotolaskokset. Silloin vuosia sitten olin nykyistä kapeampi, joten nyt oli aika purkaa toinen muotolaskospari. Onneksi kangas on helposti käsiteltävää! Puku ei tällaisenaan ole oikein minkään ajan mukainen - pääntie on liian iso ja mallikin vähän hybridi 50- ja 60-lukuja. En kuitenkaan edelleenkään ole aikakausipuristi, joten miksikäs ei: tämän tyyppistä kaulusta ei taida olla garderobissani toista, ja grafiitinharmaa, vaikka tylsä väri onkin, pukee ihmistä, jonka omatkin värit ovat aika tylsät.

Mekkoperjantai 40-luvun tapaan

$
0
0
Joku sota-ajan kulttuurihistoriaa harrastava saattaa muistaa parin vuoden takaisen kirjan Sodan värit, jossa on upeasti väritettyjä jatkosota-ajan kuvia ja jossa mieheni oli kirjoittajana. Kirja sai ansaitusti uuden alun, kun Liedon Vanhalinnaan avautui viikonvaihteessa kirjaan liittyvä näyttely. 

Perjantain avajaisiin halusin tietysti aikaan sopivan asun, mutta se ei ollutkaan ihan helppoa: olen nimittäin luopunut melkein kaikista 1940-luvun vaatteistani, joita ei alun alkaenkaan ollut kovin paljon. Moni niistä oli jäänyt pieneksi, eikä tyyli muutenkaan enää kuulu suosikkeihini. Tämä musta mekko oli ainoa, jonka löysin.


Villakreppinen melkein käyttämätön puku on joko aitoa 1940-lukua tai hyvä kopio 1970-luvulta. Ostin sen sovittamatta halvalla joltain kirppikseltä ehkä vuosi sitten, mutta kas vain, se oli ihan täsmälleen kokoiseni. Puvussa on ajan hengen mukaista vaatimattomuutta ja hillittyjä yksityiskohtia: laskosten somisteina päällystetyt napit, hiukan huivimainen kaulus, solmittava vyö. Hiuksia en edes yrittänyt asetella ajan henkeen: 1940-luvulla suosittiin edestä korkeita monimutkaisia kiharakampauksia, jotka eivät sovi minulle yhtään, ja tämä onkin yksi syy, miksei aikakausi tunnu luontevalta yllä.


Kenkien kanssa tuli kiire (lapsenvahdin aika on rahaa!), joten nappasin matkaan varsin 1930-lukuhenkiset Minna Parikan kengät, jotka tukevine korkoineen sopivat asuun kohtuullisesti. En kuollaksenikaan muista, mikä tämän mallin nimi on - saapikkaana vastaava on Armi. Kun ostin nämä joskus tämän blogin alkuaikoina, ne olivat minulle isot, mutta kas vain, ne ovat muuttuneet sopiviksi! Jotain iloa ikääntymisestäkin.

Miehen kengissä 1980-luvun kiiltonahkaa.

Eteisen hylly ja sohvapöytä

$
0
0
Kerrankin meillä on sisustettu! Viime pari vuotta kodinhallinnan fokus on ollut muussa elämässä, kuten pienempään lapseen liittyvissä järjestelyissä ja kesäkodin laittelussa. Mutta on se nyt silti vähän ihme, että menee melkein kuusi vuotta ennen kuin eteisen vähän liian iso ja pintavikainen lipasto korvataan uudella! Vanha, joka siis ostettiin tämän asunnon mukana, muutti jo uuteen kotiin enkä jaksa etsiä siitä kuvaa, mutta uusi näyttää tältä.


Uusi hylly on pienen asunnon jokatarkoituksenkaluste: lipasto, kirjoituspöytä ja kirjahylly samassa. Alle saa vielä jotain säilytykseen, vaikkapa perheenjäsenten kenkiä ja kissanhiekkamuruja kuten meillä nyt. Kirjahyllyosa on irrotettava, emmekä ole vielä sataprosenttisesti päättäneet, jääkö se tähän vai siirretäänkö olohuoneeseen lastenkirjojen hyllyksi. Siksi hylly odottelee yhä melkein tyhjillään, vaikka haluaisin jotenkin integroida tähän kokonaisuuteen ainakin mustan kissanaulakon, jonka vastikään löysin Ekotorilta.


Korkeudestaan huolimatta - edeltäjä siis oli tavallinen kolmilaatikkoinen lipasto ilman hyllyjä - uusi kaluste on tuonut tilaa eteiseen, koska se on viisi senttiä edellistä pienempi sekä leveys- että syvyyssuunnassa. Muutama puoliturha talviasuste lähti kirpputorille, koska laatikkotila väheni.

Kirjoituspöytä avautuu tähän tapaan ja sen kannen alla on lokerollista laatikkotilaa, johon lajittelin hansikkaita, heijastimia ja muuta eteisen pikkusälää. Sydänpeltirasiassa on kangasnenäliinoja. Kyllä, käytämme sellaisia.


Ja sitten vilkaistaan olohuoneeseen, johon pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin hankkia sohvapöydän. Ikkunan ääressä nojatuolien välissä oleva pieni sohvapöytä vietti joulua sohvan edessä ja se tuntui niin kivalta ja kätevältä, että kun sopiva löytyi kohtuuhinnalla ja kivassa kunnossa Turun Rautakadun Ekotorilta, ostopäätös oli nopea.


Tämä on selvästi pitempi kuin entinen pikkupöytä, oikean mittainen sohvaan nähden. Sohvan alta pilkistää kaikenlaista välttämätöntä, lähinnä lastenkirjoja ja leluja; niiden kanssa pitää vain tulla toimeen, koska taaperolla ei ole omaa huonetta. Taapero onkin jo valjastanut pöydän tehokkaasti leikkikäyttöön, kuvan siisteys pöytätasolla on silmänlumetta.

Meillähän ei tosiaan ole autoa, ja jos joku on joskus miettinyt, miten kuljetamme suurikokoisia tavaroita: tässä yksi hyvä esimerkki. Pöytä ei ole painava, mutta kun bussi heilui, vähän tuo tuotti ylimääräistä haastetta. Mutta kannatti!


Pöydällä oleva malja on saksalaisen Carstensin keramiikkaa. Jos jätämme tämän tähän, se täyttyy ennen pitkää pikkuleluilla, mutta ehkä muutaman vuoden kuluttua... sisustaminenhan on pitkä prosessi, kuten olemme jo huomanneet.



Mekkoperjantai: Arkiruutuja

$
0
0
Jokainen vintagepukeutuja tietää, millainen aarre on hyvä arkimekko. Juhlavia ja kesäisiä hepeneitä on helppo löytää, mutta kylmemmällä puolella vuotta ja kotona työskennellessä valttia ovat yksinkertaiset vaatteet, joita ei tarvitse ihmeemmin asustaa. Aamutakkikin on tietysti oikein hyvä vaihtoehto, mutta mekkoperjantaihin valikoitui tänään talvipuuvillainen paitapuku.


Mekon jujuja ovat isot napit ja kankaan jännittävä kaksitasoisuus. Lähikuvassa kankaan helmakäänne, jossa näkyy sekä nurjaa puolta (yläpuolella) että oikeaa puolta, jossa on koholle kudottu pitsimäinen tai verkkomainen pintarakenne. Kankaan siniset sävyt korostuvat ulkovalossa, paljaalle silmälle puku on lähinnä ruskea.


Ps. Huomasitteko tohvelit? Ne ovat aitoa 70-luvun Nokiaa!

Nahkaa

$
0
0
Keskiviikkoillan lyhytpostaus kertoo elokuvasta. Mitä muuta voi pukea ylleen Tom of Finland -elokuvan kutsuvierasnäytökseen kuin mustaa nahkaa? Vierelläni elokuvaan liittyvässä, Logomossa ensi viikolla avautuvassa näyttelyssä on elokuvan Doug, jonka elävä esikuva oli näytöksessä paikalla vanhana. edelleen nahkaan pukeutuvana herrasmiehenä. Arvostan!

1950-luvun jakku, 1980-luvun nahkahame, tämän vuosituhannen kengät UFF
satiinitoppi Tex-Vexin poistotekstiilipäivä
laukku vanha rakas
sukkahousut Wolford


Oliivinvihreää villaa

$
0
0
Viikonloppu oli vielä talvinen ja siksi hyvä tilaisuus käyttää talvivaatteita, jotka vielä olivat tältä talvelta pitämättä. Nappasin siis oliivinvihreän villamekon ja ruskeat saapikkaat. Kuva on otettu Televisio Lifestyle Storen 10-vuotisjuhlien yhteydessä pihalla, koska sattuneesta syystä liikkeessä oli aika paljon ihmisiä. Televisio julkaisi tilaisuudessa oman printtinsä ja siitä tehdyn mekkomalliston. Mitat olivat melko lyhyitä kevyesti 60-luvun hengessä, ja vaihteeksi oli omakin helma aika lyhyt.


Ostin puvun muutama vuosi sitten Kemijärveltä hyväntekeväisyyskirpputorilta. Siihen kuuluu hapsupäinen vyö, joka kuitenkin tuntui ylimääräiseltä, kun kylmyyden vuoksi oli pakko kerrostaa villatakilla. Puku on lyhythihainen ja sen ainoa somiste on pieni käännetty kaulus. Täydellinen puku käyttää rintakoruja, itse asiassa!

Tätä asua kootessani tein myös mukavan havainnon, ettei varpaaseen enää sattunut mantelikärkisten kenkien käyttö. Luulin jo, että viime raskauden jäljiltä jalkani muuttuivat liikaa ja lopullisesti. Ehkä minun ei tarvitsekaan vaihtaa koko kengästöä? Mokkaiset 1970-luvun talvisaapikkaat ovatkin liian hyvät hylättäviksi.


Kupittaan Savea ja muuta vihreää

$
0
0
Maaliskuu ja siis kevät. Kylmää, mutta kirkasta. Ikkunat haluaisivat tulla pestyiksi, mutta kuka hullu niitä tällä säällä vielä tarkenee? Sen sijaan kukkahommiin ryhdyin heti, kun kuukausi vaihtui. Lähikirppikseltä löytyi pari vanhaa ruukkua, jotka luullakseni ovat Kupittaan Savea - jos jollakulla lukijalla on näistä tietoa, olisi kiva kuulla! Molemmissa on liukuvärjätyn näköinen raita koristeena, pohja on vaalea.


Tällainen soikea ruukku minulla on myös turkoosina ja pienempänä, ja ainakin se on jonkun nettitiedon mukaan Kupittaata.


Näin yhden näiden ruukkujen kaverin viikonloppuna Helsinki Retro & Vintage + Design -tapahtumassa myynnissä antiikkiliikehintaan. Ilmeisesti tein siis ihan hyvän löydön, kun maksoin toisesta kaksi ja toisesta kolme euroa tuossa lähetystorilla. Kultaköynnöksen poikaset hain kukkakauppa Fridhemistä. Toivottavasti ne pysyvät hengissä paremmin kuin viime kevään pistokas. Olohuoneen ikkuna alkaa olla jo täynnä kasveja - kissalle on jätettävä katselupaikka tietysti - joten seuraavat kasvit pääsevät seinäruukkuihin tai amppeliin.

Helsingin vintagemessuilta ei kertynyt paljon tuliaisia. Koetin olla järkevä ja hankkia vain vaatteita, joita varmasti käyttäisin - eikä yhtään hattuja, koruja tai huiveja, saati hellemekkoja! Lopputulos: smaragdinvihreä pusero 1960-luvulta (Alles Gute Vintage) ja kengät 1950-luvulta (Evergreen Garderobi).


Keväämpää kevättä odotellen!

Punaiset kevätkengät

$
0
0
Kun ilma on yhtä harmaa kuin parvekkeen seinä tuossa takana, on hyvä käyttää punaisia kenkiä. Säähän sopivia, nämä ovat Nokian Jalkineiden tuotantoa.


Kumpparit löytyivät vastikään Pelastusarmeijalta käyttämättömässä kunnossa entisten, puhki kuluttamieni tilalle. En tiedä, ovatko nämä uudet vai vanhat - tietääkö joku muu? Joka tapauksessa pidän niistä kovasti ja niin kauan kuin pihalla on nilkkoihin asti loskaa, nämä ovat kevään ehdottomat ykköskengät. Punaiset!

Kaksoset, muttei identtiset

$
0
0

Näettekö kuvan kengissä jotain outoa? Ne ovat keskenään samanlaiset... mutta ei sittenkään ihan. Omistan nämä Viva-merkkiset kotimaiset pyöreäkärkiset 1950-luvun avokkaat sekä mokkaisina (kuvassa oikeassa jalassa) että nahkaisina (vasemmassa). Näin on käynyt ihan vahingossa - ehkä malli on ollut aikoinaan suosittu ja sitä on valmistettu suhteellisen paljon? Onneksi ne ovatkin hyvät jalassa ja monikäyttöiset, eleettömän tyylikkäät.


Eilen illalla nahkainen pari pääsi mukaan Dynamo-yökerhon 20-vuotisjuhliin. Kunnon asukuvaa ei ehditty ottaa, joten tämä räpsäisy saa olla mukana kertomassa asusta edes jotain. (Eikö muuten olekin asuun sopiva penkki?) Sukat ovat Wolfordin mallia Wilderness, muutaman vuoden takaa.


Tyyliä ja kauneutta juhlaan, 1951

$
0
0
Koska käytin tämän mekkoperjantain uusien vanhojen mekkojen kaivelemiseen Tex-Vexin poistopäivässä enkä suinkaan pukeutumiseen, saatte korvaavaa materiaalia, joka itse asiassa on huomattavasti tyylikkäämpää visuaalista antia kuin itse olisin voinut tarjota! Ylen Elävästä arkistosta löytyy tällainen upea pätkä suomalaisesta juhlamuotinäytöksestä vuonna 1951.
Hauskaa viikonloppua!

Värejä, kevättä

$
0
0
Aboa Vetus & Ars Nova -museo kutsui bloggaajia tutustumaan toimintaansa ja nauttimaan M Kitchen & Cafén brunssia. Jouduin ottamaan mukaan pikku apulaisen, mikä hetken aikaa hirvitti - kaksivuotiaan kanssa ei aina ole kovin rentouttavaa. Pikku L osoittautui kuitenkin olevan kelpo seuralainen sekä brunssille että taiteen pariin, innokas ja riittävän kärsivällinen. Pitäisi käydä useammin hänen kanssaan kulttuurin parissa.

Ars Nova on lanseerannut ryhmäopastusmuodoksi minuuttitaidetreffit, ja sellaisille mekin saimme osallistua. Treffeillä opas esittelee viisi eriluonteista taideteosta, joista niin räiskyvämmät kuin rauhallisemmat taiteen kuluttajat varmasti löytävät jotain, joka koskettaa. Näin taisi meidänkin ryhmällemme käydä.


Taustalla oleva maalaus on brittiläisen poptaiteilijan Allen Jonesin työ. Kalpenen sen rinnalla, mutta hei, tuo keltaisen hehku! Kotonakin vielä teki mieli keltaista, joten päivälliseksi nautittiin sitruunarisottoa kelta-vihreältä kattaukselta. Keltaiset kevätverhot ripustin jo eilen, ennen tätä kokemusta.
Viewing all 739 articles
Browse latest View live